Oulun Lohet ry

Oulun Lohet on perustettu vuonna 1959. Sen toiminnassa kilpauinti on ollut alusta asti tärkeänä urheilumuotona. Lohien uimakoulut ja tekniikkaryhmät kasvattavat lapsia tutustumaan uintiin paitsi kansalaistaitona, myös kilpailumuotona. Vuosittain Lohien jäsenmäärä on ollut 2010-luvulla noin 1900-2000 henkilöä ja kilpailulisenssin omaavia uimareita on runsaat 150.

Vesipallon harrastajille Oulun Lohet on ainoa seura Pohjois-Suomessa. Lohien eri ikäsarjojen joukkueet osallistuvat kansallisiin sarjaturnauksiin.

Taitouinti aloitti uutena lajina Lohilla vuonna 2018. Seurassa voi aloittaa taitouinnin alkeista ja edetä kilparyhmiin.

Lohet tarjoavat uintiharrastusta myös monille eritysryhmiin kuuluville lapsille sekä aikuisille ja seura onkin huomioitu tästä tasavertaisesta toiminnasta usemman kerran historiansa aikana.

Oulun Lohien toiminnasta vastaavat eri alojen vastuuhenkilöt ja toimikunnat. Palkattua henkilökuntaa on vain kolme henkeä ja suurta osaa toiminnasta pyöritetään vapaaehtoisten toimijoiden, ohjaajien ja valmentajien avulla. Näin saadaan harrastuksen vuotuiset kulut pysymään edullisina.

Perheiden ottaminen kokonaisuudessaan seuran toimintaan on tärkeää, jolloin aikuisia saadaan helpommin osallistumaan toimikuntiin, talkootehtäviin ja varainhankintaan. Oulun Lohet järjestää aikuisille jäsenilleen ohjattua kuntoliikuntaa, uintitekniikkakursseja sekä omaehtoiseen kuntoiluun rata- ja kuntosalivuoroja koko toimikauden ajan.